Auringon lasku lentokoneen ikkunasta kuvattuna, pilvien yläpuolella 12 km korkeudessa 


Pitihän se käyä sielä Bondin saarella, nimi tulee siitä, kun joku Bondin filmeistä  on filmattu tällä saarella

 

 

 

Bondin saariretkellä vierailimme mustalaiskylässä, kylä oli rakennettu veden päälle

Tällaisella pitkähäntäveneellä matkustimme


 

 

Hotellimme Andakira, hyvä ja tasokas hotelli

Onnea tuova kekko lisko

 

Khao Lakissa kävimme katsomassa tsunamin jälkiä, mm. jättiaallon maalle paiskaama poliisivene oli jätetty muistomerkiksi





 

Kumipuuviljelyksillä kävimme retkellä, puista valutetaan kumia, joka kerätään yöaikaan. Tästä kumista valmistetaan mm. formula-autojen renkaita ja kuvassa näkyviä mattoja



 

Paperisen kynttilälyhdyn lähetimme taivaalle. Se loisti siellä tähden lailla hetken, kunnes sammui

 

Upeita karskikivi kallioita meriretkellämme

 

Mopolla siirrettiin tavaraa suuria määriä paikasta toiseen

 

Päkinätehtaalla retkeilimme. Siellä oli suolasta ja makeaa pähkinää moneen makuun

 

Rannalla




Ihana, lutunen koira, tuli joka aamu uskollisena makaamaan tähän paikkaan. Oli tottunut saamaan ruokaa näiltä vesiajeluita järjestäneiltä. Välillä se kävi uimassa meressä

 

Simpukkamuseossa oli mitä ihmeellisempia simpukoita

Maailman suurin simpukka avattuna

 

Ruokamarkkinoilla

 

Retkellä syömässä thaimaalasta ruokaa



 

Buddha temppeli




Riisiä viljelty




Vesipuhvelilla kynnettiin peltoa



.. ja annettiin turisteille kyytiä

Koska uintipaikkaa ei ollut lähistöllä, piti hoitajien aina välillä suihkuttaa vettä eläinten päälle



Erikokoiset riisin jyvät eroteltiin toisistaan omiksi ryhmiksi tällaisella "lautasella"




Tässä odotellaan Thaimaalaisen kahvin valmistumista, joka oli todella hyvää




Elämyssafarille lähdettiin tästä paikasta







Ja monenlaista thairuokaa oli tarjolla hedelmineen








Minun mieleeni oli norsulla ratsastaminen


















Tarzankin oli täällä seikkailut







Norsukoulussa tapahtuu










Palkinnoksi norsujen hyvästä työstä sai ostaa hedelmiä niille palkinnoksi





Norsun kouluttajat asuivat tällaisissa majoissa








Taitavasti syntyivät tuliaisiksi ostamamme nimikko avaimenperät





Pitkähäntäveneellä seilasimme merellä













 

 
Ei reissua, etteikö joitain tuttujakin tapaisi

 


 

1346960670_img-279ce00ca5cb4379b7a2e399a


Siamilaisten kaksosten tarinan näimme Fantaseassa

 

1346960414_img-1bf3f96807cecce68886aee15

 
1346960521_img-4a9671c160c66c048c7308d41










Auringonlasku tapahtu todella nopeasti. Vielä 18.10 se oli reilusti horisontin yläpulella ja jo 18.32 se oli täysin laskenut ja pian sen jälkeen tuli pimeys
















Auringonlasku kuvattu hotellihuoneemme parvekkeelta



Kasvohoitoa



Jalkahoitoa


Aivan ihania pannukakkuja